Mitä kuuluu syksy?

Huomenta! Aikamoiseen aikaan ajoitin taas mun lomalta paluun. Osavuosikatsaus ja budjetointi täydessä tohinanssa, joten töitähän riittää. En osaa päättää onko hyvä vai huono palata kiireen keskelle. Toisaalta levänneenä jaksaa ja pienessä lomapöhnässä ei ehdi turhan tarkkaan pohtia kuinka tiukoilla aikatauluilla mennään. Vähän lisää haastetta mun omiin aikatauluihin tuo perjantaina jatkuvat opiskelut. Täytyy myöntää ettei oo ihan helppoa kymmenen tunnin intensiivisen työpäivän jälkeen kaivaa esiin laskuharkkoja. Eilen painuin ihan kylmästi unille ja päätin, että jatkan pirteämmällä päällä. Tän aamun otin myös tarkoituksella rauhassa. Pieniä lepohetkiä päälle.

IMG_2259

Kiireestä huolimatta syksy tuntuu kivalta. Mä tykkään mun numeroista! Ihanaa huomata, kuinka tehty työ alkaa vähitellen palkita. Pienin askelin huomaan, että ne numerot alkaa kertoa enemmän ja enemmän. Kärsivällisyys ei aina oo mun paras piirteeni, joten on opettavaista huomata, että se tosiaan palkitaan. Ehkä myös treeniharrastus on siitä jotain opettanut. Se jos mikä on pitkäjänteistä työtä, jossa kärsimättömyys vaan sotkee kuviot. Kevät ja kesä osoitti mulle myös hyvin sen, kuinka sorrun ylikierroksille. Pitää malttaa nähdä ympärilleen.

Kiireen keskellä syksyä muuten piristää uusi treenikuvio! Täälläkin pääsee vihdoin harrastamaan Crossfittiä ja ilmoittauduin tietysti. Lokakuun lopulla alkaa kolmen viikon OnRamp-kurssi ja otin siihen päälle heti myös kuukauden treeniaikaa. Käytiin kesällä Helsingissä Crossfit Basementissä testaamassa ja silloin harmitti ettei päässyt kotona jatkamaan. Tuttujen juttujen rinnalle vähän uutta ja erilaista.

Toiset ja sä

Kestosuosikki analyyseissä on mulla toiset ja mä. Ihmiset ja niiden toiminta on ihmeellistä hyvässä ja pahassa. Reagoidaan toisiimme, itseemme ja ympäröivään maailmaan, ja rakennetaan niistä reaktioista sitä mitä ollaan. Tykkään vertauskuvasta, jossa muut on meidän peili. Peilataan itseämme toisista ihmisistä. Toiset heijastaa sitä mitä ollaan ja miten kohdellaan meidän polulle osuvia.

IMG_2056

Mun mustavalkoisessa ajatusmaailmassahan kaikki on mahdollista ja vastuu on jokaisella itsellään. On vain joko ja tai. Valinnat on risteyksiä, joissa otetaan suunta kohti sitä tulevaisuutta johon halutaan päätyä. Sama mustavalkoisuus toimii mun mielestä myös meidän ”peileissä”. Kun kohdataan toisiamme, on meillä aina vaihtoehtoisia tapoja reagoida. Se kuinka avoimesti, iloisesti, varovaisesti tai hyökkäävästi toimitaan on aina päätös. Tietoinen tai opittu.

IMG_2161

Mun opittu reaktio oli aiemmin puolustautuminen. Olin peilannut itseäni vääristä ihmisistä ja se heijastus oli vähitellen siirtynyt mun omaan käytökseen. En enää erottanut mun omien ajatusten luomaa harhaa niistä mahdollisuuksista, joita mun ympärillä oli. Sorruin olettamaan. En pysähtynyt katsomaan, koska muka tiesin mitä näkisin. Ajattelin olevani toisten armoilla, vaikka itseasiassa se mitä pelkäsin oli mun oma kuvani. En halunnut kohdata sitä Saaraa, jonka olisin niistä heijastuksista nähnyt. Kai alitajuisesti tiesin, että muutoksen avaimet oli mulla. Vastuu vaan tuntui kammottavalta.

IMG_2136

Pelottavintahan elämässä on kohdata itsensä. Olla yksin ja ottaa vastuu siitä missä on. Siinä piilee kuitenkin mun mielestä yksi isoimmista viisauksista. Jos uskaltaa tunnustaa heikkoutensa, virheensä ja vahvuutensa ilman mitään ulkopuolisia heijastuksia, löytää varmasti sen kaikista kestävimmän ja tasapainoisimman onnen. Onnen, jonka perusta on puhtaasti omasta itsestä lähtöisin. Mulla on päässäni mielikuva itsestäni tyhjässä huoneessa. Mikä on se minä, joka jää jos ympärillä on vain tyhjää? Mitkä on ne piirteet, jotka säilyy, jos en saa ärsykkeitä mistään, enkä voi peilata itseäni toisista? Minkälaisen minän haluan nähdä mun elämän heijastuksissa?

Ympäröivä maailma on täynnä peilejä. Välillä niistä heijastuu heikkoudet ja virheet. Toisinaan taas pilkahtaa se haavekuva, jota kohti mennään. Tää on taas niitä elämän ihania asioita, joissa voi kehittyä loputtomasti. Siihen tyhjään huoneeseen voi palata pienissäkin hetkissä ja niistä ikävämmistäkin heijastuksista voi oppia, jos ne uskaltaa kohdata rohkeasti. Elämä ei ole mustavalkoista, mutta sen väreistä on osattava sekoittaa ne kauneimmat sävyt. Siinä taas musta ja valkoinen antaa useimmiten turvalliset rajat.

Kiitos

Havahduin eilen miettimään, että tammikuussa tulee jo pari vuotta siitä, kun aloitin tän johdonmukaisemman treenaamisen. Se tarkoittaa siis myös kahta vuotta säännöllisiä ohjattuja treenejä ja vähintäänkin kuukausittaisia ”raportteja”. Aika monesti oon ehtinyt kävellä töistä Ykköselle ja aika monenlaisia matkoja niihin mahtuu. Tavaksi on tullut mietiskellä aina ennen noita treenejä minkälainen kuukausi on ollut takana. Missä oon kehittynyt, mikä on ollut hankalaa ja mikä rullannut omalla painollaan. Aina ajatuksia ei ole lopulta edes ääneen sanonut, mutta omalle mielelle se pieni analyysi ja yhteenveto on tehnyt hyvää.

Menneet 2-3 vuotta on olleet mun elämässä mullistavia, se on tuskin jäänyt kenellekään blogia pidempään seuranneelle epäselväksi. Toisaalta ulospäin näkyy kuitenkin vain ihan murto-osa siitä matkasta, jonka oon tehnyt. Kokonaisuutta on vaikea hahmottaa, koska oon jakanut ajatuksiani useimmille vain pieninä paloina. Se miten isoja asioita on tapahtunut ja kuinka paljon mun mieli on muuttunut on jotenkin ihan käsittämätöntä. Tän vuoden puolella se muutos on näkynyt vahvasti myös konkreettisina tekoina ajatustyön lisäksi. Ja siihen tää kaikki on jotenkin kulminoitunut. Kun mieli oli tarpeeksi vahva, aloin rakentaa ympärilleni elämää, joka tukisi mun muuttunutta maailmaa.

Ja vasta ihan viimeisten kuukausien aikana musta on alkanut tuntua, että oon löytänyt jonkinlaista pysyvää rauhaa ajatuksiin ja olemiseen. Pieniä ja isojakin myrskyjä on ihan varmasti vielä edessä, mutta ne perustavanlaatuisimmat taistelut koen nyt käyneeni. Elämä on yllättänyt ja aukonut samalla vähän vahingossakin mua rajoittaneita lukkoja. Rankasti oon myös taistellut itseni kanssa. Välillä oon ollut niin poikki, että pää on ollut ihan tyhjä. Oon ajatellut itseni uuvuksiin. Ja sitten on ollut ne hetket, kun ajatuksia ja tunteita on vaan ryöpsähdellyt pintaan. Itsevarmuutta, iloa, surua, epävarmuutta ja ihan vaan väsymystä.

Erehdyksen ja oivalluksen kautta oon oppinut olemaan nöyrä niiden kaikkien edessä. Enää en ajattele, että on vahvuutta olla tunteeton. Tunteita ei voi mutustella loppuun. Viisautta on ymmärtää omat reaktionsa ja osata kanavoida ne oikein. Ja sitä viisautta voi ammentaa elämäänsä lisää ihan loputtomasti, kunhan vaan uskaltaa avata mielensä. Välillä se on pelottavaa ja paljon helpompaa olisi paeta ja tukahduttaa. Mutta jos jotain oon oppinut niin sen, että tukahdetut tunteet ja ajatukset on painolasti, josta irti päästämällä saa siivet.

Mun omassa kuplassa jo mennyt matka tulee aina olemaan kasa arvokkaita ja isoja muistoja ja oivalluksia. Se miten korjasin vanhan ja rakensin uutta. Tää oli alku elämälle, jossa ne siivet saa levittää. Oon eri teksteissä yrittänyt pukea sanoiksi kokemuksiani ja sitä kuinka käsittämättömän arvokasta aikaa oon elänyt. Silti musta tuntuu etten pysty kaikkea koskaan kuvailemaan tai selittämään.

Yhden ymmärrettävän sanan kuitenkin pystyn onneksi kirjoittamaan. Vaikka itse oon joutunut pääni selvittämään, oon saanut matkan varrella korvaamattomia neuvoja, tukea ja työvälineitä siitä selviytymiseen. ”Työn puolesta” ja läheisiltä ihan vaan ystävyyden varjolla. Kaiken myllerryksen jälkeen oon lisäksi saanut ”palata” ystävien keskelle taas ihan juuri sellaisena kun nyt oon.

Kiitos on pieni sana, mutta siihen sisältyy niin paljon.

Ystävät

Näin kotiutumispöhnän keskellä mietiskelin ystävyyttä ja ystäviä. Lähellä ja kaukana olevia. Paluukriisi on mulle suurelta osin myös sitä, että molemmilla tän vuoden matkoilla oon saanut viettää aikaa rakkaiden ystävien kanssa. Niiden, jotka asustaa siellä kaukana ja nähdään nykyään harvoin. Heippa on aina haikeeta sanoa, kun seuraaviin nauruihin on määrittelemättömän pitkä aika.

IMG_1946

Tästä vois kirjoitella pitkästi, mutta tuntuis jotenkin turhalta toistaa kliseitä. Jokainen ystävyysuhde on oma tarinansa ja toiset niistä on niitä jotka jatkuu vuodesta toiseen. Ei varmaan koskaan pysty tarpeeksi niille tärkeille toitottamaan miten rakkaita ne on, mutta onneksi on ne pöljät ja vähemmän pöljät hetket, jotka siitä muistuttaa ihan itsestään.

Lomapossun terveiset

Lomaterkut! Ajantaju on kadonnut kokonaan ja melkein viikonpäivätkin. Treeniloman lisäksi on herkuteltu ja rentoiltu. Käyty ihmettelemässä nähtävyyksiä ja shoppailtu PALJON. Arki on unohtunut kyllä ihan täysin. Ihana ajatus, että ei tällä kertaa tarvi ihan heti täältä palattua siihen hypätä. Vielä viikko Suomi-lomaa ja senkin huipennukseksi juhlat takuuvarmassa seurassa.

image

Viikko kuitenkin vielä täällä Amerikkaa ihmettelemässä. Tänään starttaa road trip kohti Floridaa. Viikonlopulle on luvattu 35-40 astetta lämmintä, joten meren äärelle on huippua päästä.

imageToissapäivänä käytiin vanhassa Roswellissa lounaalla ja kiertelemässä ihania pieniä putiikkeja. Voisipa tuoda täältä rajattomasti kaikkea! Lounaan jälkkäriksi herkuttelin peanut butter cupcakella. Omnom.

Welcome to United States

Terveisiä lomalta! Turhaan ei tällä kertaa päiviä hukkailtu, koska olin varannut lennot jo lauantaille. Viimeinen työpäivä ennen lomaa oli perjantai, joten aamulla matkalaukku mukaan ja suoraan töistä junalle. Lento lähti heti kuuden jälkeen ja perillä olin noin 20h myöhemmin. Matka meni hyvin pientä välikoomaa lukuunottamatta ja hyvin jaksoi täällä vielä illan grillikekkereissä.

image

Yllä näkyvän ihanan laukun shoppasin eilen. Törsäämisen lisäksi oon ehtinyt myös löhötä altaalla ja treenata. Eilen kävin tekemässä aamu- ja iltatreenin ja kohta olis aika suunnata tän päivän jumpalle. Kiva etu, kun kyläilee personal trainerin luona! Mä palaan täältä siis timminä ja ruskeana, matkalaukku täynnä kaikkea kivaa. Laukkujen ja kenkien lisäksi esim. vitamiinikarkkeja ja muuta jännää! ;)

image

L O M A

Se on täällä taas! Ja tällä kertaa siitä saa nautiskella kokonaisen kuukauden. Tää viimeinen arkinen viikko on mennyt kotona pakatessa ja töissä lomaan valmistautuessa. Oon pyykännyt, siivonnut ja yrittänyt olla järkevä pakkaaja. Välissä oon istuskellut kavereiden kanssa terassilla ja puistossa nauttimassa Suomen loppukesästä, jonka ihan pian jätän taakseni.

IMG_1086

Tänään treffailtiin hyvän ruoan äärellä. Lomalounas vaihtui lomalaisen kanssa vähän pidemmän kaavan herkutteluun. Oli kiva alkaa fiilistellä vapaita jo tänään, kun eilen sain suurimmaksi osaksi matkajutut valmiiksi. Vielä huominen töissä ja sitten voin heittäytyä ihan höhläksi. Unohtaa hetkeksi nää omat tutut ympyrät ja ihmetellä ihan uusia maisemia. Mulla onkin taas aika monta tuntia aikaa nollata ajatuksia ja ihan vaan olla möllöttää tekemättä yhtään mitään. Ihana ajatus.

IMG_1126

Kohta mä meen! Hassua miten nopeasti nää kuukaudet kului. Vastahan palasin Meksikosta ja ajatus tästä matkasta oli vielä ihan aluillaan. Nyt on taas laukut lähtövalmiina.. En osaa selittää tätä tunnetta. Se on se vapauden, odotuksen ja uteliaisuuden yhdistelmä. Ei malttaisi odottaa enää hetkeäkään.

IMG_1119

Mustavalkoinen mutta

Mutta on sana, joka tietyissä tilanteissa särähtää korvaan pahasti. Olisipa sitä ja tätä, mutta.. Mutta! Todellisuudessahan meitä rajoittaa tässä elämässä aika vähän. Kärjistettyä joo, mutta ihan oikeasti ainakin 90% meidän mutista on meidän omien mielten lukkoja. Pelkoa, epävarmuutta, epäuskoa ja haluttomuutta. Saavuttamattomat tavoitteet, unohdetut unelmat ja petetyt lupaukset. Olisko ne vaan tulosta siitä, että ei haluttu tai viitsitty etsiä keinoja niiden toteutumiseen. Raakaa ja mustavalkoista, mutta silti niin totta?

IMG_1049

Mutta jakaa meidän vaihtoehdot. On mahdollisuus ennen sitä ja sen jälkeen. Molemmat voi olla hyviä, mutta yleensä haaveista ja päämääristä puhuttaessa se ensimmäinen olisi meidän unelmissa parempi. Se joka valittaisiin, jos muttia ei olisi.

IMG_1027

Mä haluan elää mustavalkoisesti.  Haluan unohtaa kaiken, jonka edessä on mutta ja keskittyä siihen mitä sitä ennen on. Toteuttaa ne pöllöimmätkin päähänpistot ja uskaltaa elää joka päivä niin, etten hukkaa hetkeäkään. Jos haluan, etsin keinot ja löydän reitit. Muttia ei tarvita. Ehdottomuus pienissä hetkissä ohjaa isommassa virrassa oikeaan suuntaan, siitä oon 100% varma.

Minä

Elossa ollaan, vaikka aika hiljaista on täällä ollutkin. Kesä on mennyt tosi nopeasti ja välillä pysähdyn ihmettelemään mihin seitsemän kuukautta tätä vuotta 2014 on jo menneet. Ei sillä, että hurahtanut aika tuntuisi jotenkin menetetyltä. Päinvastoin. Tuntuu, että tähän vuoteen on jo nyt mahtunut käsittämättömän paljon kaikkea. Muutto, Meksiko, uusi  pieni rakas ihminen, seuraavan matkan suunnittelua, mökkireissuja, Helsingin kesää ja ihan vaan rentoilua ystävien ja perheen kanssa. Ja sitten ne kaikki isot ja pienet asiat, jotka jää rivien väliin.

IMG_0855

Blogihiljaisuuden aikana oon pohtinut paljon sitä mikä mut määrittää. Minkälainen on se Saara, joka täältä välittyy? Kuka olen mun perheelle? Miten mun ystävät mut näkee? Ja kuka mä sitten ihan lopulta olenkaan. Miten mä määritän itseni juuri nyt, tässä hetkessä. Löysin tällä viikolla vaatehuonetta siivotessa mun vanhoja päiväkirjoja. Niissä olin 15v. teini, joka angstasi koulua ja omaa epävarmuuttaan.

IMG_0974

Kuitenkin sieltä kaiken sen teinikuoren alta löysin sen saman Saaran, joka on nyt 28v. aikuinen (?) nainen. Jotenkin pysäyttävää. Ja ihanaa. Jossain noiden vuosien ja tämän hetken välillä kadotin sen Saaran hetkeksi. Olin hukassa, kuten varmaan ihan jokainen meistä jossain vaiheessa elämäänsä. Mutta nyt mä tiedän, että se on se aito Saara. Sellainen mä oon.. Tai tällainen:

1. Tunteellinen 

Blogin kautta muhun tutustuneetkin sen jo varmasti tietää. Saara elää tunteella hyvässä ja pahassa. Tunteet ohjaa mua ja niiden oikeanlainen kanavoiminen onkin mun haasteeni. Kuitenkin: ”Never regret anything that once made you smile”.

2. Sosiaalinen 

Kaipaan ympärilleni ihmisiä. Ystävät on mulle toinen perhe ja uskon ettei niitä koskaan voi olla liikaa. Vuosien kuluessa niistä rakkaimmat on juurtuneet osaksi mun elämää. Toiset taas on lähteneet ja uusien kanssa on löytynyt yhteinen sävel. Ennakkoluulottomuudesta haluaisin oppia pitämään kiinni. Välillä tuntuu, että oon liiankin luottavainen ja avoin. Toisaalta uskon, että sen minkä antaa saa myös takaisin. Aina ei ole helppoa olla positiivinen ja uskoa hyvään, mutta siitä ajatuksesta edes 70% eläminen tuskin satuttaa ketään. Haluan uskoa, ettei kukaan ole pohjimmiltaan paha. Maailma ja sen myrskyt on vaan muokanneet meidän toimintatapoja erilaisiksi. Kaikkia ja kaikkea ei tarvitse ymmärtää, mutta katkeruus on turhaa.

3. Optimisti

Murheita ja suruja on kaikilla, eikä niistä jokaista pysty aina unohtamaan. Kuitenkin aina on ne hyvätkin jutut. Ne söpöt oravat, jotka voi piristää sen synkimmänkin päivän, jos niillle antaa mahdollisuuden.

4. Järjestelmällinen

Tässä vaiheessa muutamat pidempiaikaiset ystävät varmasti hörähtää itsekseen. Tää on nimittäin piirre, joka aiemmin tuli esille vain osittain. Järjestelmällisyyden ailahtelevaisuus on varmaan ollut selkein merkki siitä, että en voinut hyvin. Hallitsin järjestelmällisyyden esim. töissä, mutta en kotona. Mitä pidemmälle mun muutos on edennyt, sitä laajemmalle tää on kuitenkin levinnyt. Työssähän saan toteuttaa tätä piirrettäni mielin määrin ja siellä se on tietyllä tapaa pakollistakin. Nyt se sama piirre korostuu myös mun yksityiselämässä ja kotona. Huomaan, että järjestelmällisyys ja järjestys tuo mulle turvallisen olon. Tunnen, että mun elämä on hallinnassa. Joskus ihmettelin miten päädyin tekemään työtä, josta nyt nautin. Enää en ihmettele.

5. Mietiskelijä

Pohdin ja analysoin välillä ihan liiallisuuksiin asti. Tämä piirre ja aiemmin todella heikko itsetunto oli tappava yhdistelmä. Vahvat tunteet ja ylianalysointi on myös melko rasittava combo. Haaveilen tasapainosta tunteiden ja ajattelevaisuuden välillä. Tavoitteena miettiä sopivasti järjellä, mutta kuitenkin säilyttää se välillä naiivi usko siihen, että sydän tietää.

Täällä mä oon siis mietiskellyt, vaikka en tekstiksi asti olekaan taas viikkoihin ajatuksiani saanut. Jotenkin haluaisin viedä blogia enemmän tähän suuntaan. Toki niitä arkisia pieniä juttujakin, mutta myös näitä mun analyysejäni. Tänne niitä on kiva tallentaa ja näin ne saa jotenkin omassakin päässä järjestykseen.