Ystävät

Näin kotiutumispöhnän keskellä mietiskelin ystävyyttä ja ystäviä. Lähellä ja kaukana olevia. Paluukriisi on mulle suurelta osin myös sitä, että molemmilla tän vuoden matkoilla oon saanut viettää aikaa rakkaiden ystävien kanssa. Niiden, jotka asustaa siellä kaukana ja nähdään nykyään harvoin. Heippa on aina haikeeta sanoa, kun seuraaviin nauruihin on määrittelemättömän pitkä aika.

IMG_1946

Tästä vois kirjoitella pitkästi, mutta tuntuis jotenkin turhalta toistaa kliseitä. Jokainen ystävyysuhde on oma tarinansa ja toiset niistä on niitä jotka jatkuu vuodesta toiseen. Ei varmaan koskaan pysty tarpeeksi niille tärkeille toitottamaan miten rakkaita ne on, mutta onneksi on ne pöljät ja vähemmän pöljät hetket, jotka siitä muistuttaa ihan itsestään.

Lomapossun terveiset

Lomaterkut! Ajantaju on kadonnut kokonaan ja melkein viikonpäivätkin. Treeniloman lisäksi on herkuteltu ja rentoiltu. Käyty ihmettelemässä nähtävyyksiä ja shoppailtu PALJON. Arki on unohtunut kyllä ihan täysin. Ihana ajatus, että ei tällä kertaa tarvi ihan heti täältä palattua siihen hypätä. Vielä viikko Suomi-lomaa ja senkin huipennukseksi juhlat takuuvarmassa seurassa.

image

Viikko kuitenkin vielä täällä Amerikkaa ihmettelemässä. Tänään starttaa road trip kohti Floridaa. Viikonlopulle on luvattu 35-40 astetta lämmintä, joten meren äärelle on huippua päästä.

imageToissapäivänä käytiin vanhassa Roswellissa lounaalla ja kiertelemässä ihania pieniä putiikkeja. Voisipa tuoda täältä rajattomasti kaikkea! Lounaan jälkkäriksi herkuttelin peanut butter cupcakella. Omnom.

Welcome to United States

Terveisiä lomalta! Turhaan ei tällä kertaa päiviä hukkailtu, koska olin varannut lennot jo lauantaille. Viimeinen työpäivä ennen lomaa oli perjantai, joten aamulla matkalaukku mukaan ja suoraan töistä junalle. Lento lähti heti kuuden jälkeen ja perillä olin noin 20h myöhemmin. Matka meni hyvin pientä välikoomaa lukuunottamatta ja hyvin jaksoi täällä vielä illan grillikekkereissä.

image

Yllä näkyvän ihanan laukun shoppasin eilen. Törsäämisen lisäksi oon ehtinyt myös löhötä altaalla ja treenata. Eilen kävin tekemässä aamu- ja iltatreenin ja kohta olis aika suunnata tän päivän jumpalle. Kiva etu, kun kyläilee personal trainerin luona! Mä palaan täältä siis timminä ja ruskeana, matkalaukku täynnä kaikkea kivaa. Laukkujen ja kenkien lisäksi esim. vitamiinikarkkeja ja muuta jännää! ;)

image

L O M A

Se on täällä taas! Ja tällä kertaa siitä saa nautiskella kokonaisen kuukauden. Tää viimeinen arkinen viikko on mennyt kotona pakatessa ja töissä lomaan valmistautuessa. Oon pyykännyt, siivonnut ja yrittänyt olla järkevä pakkaaja. Välissä oon istuskellut kavereiden kanssa terassilla ja puistossa nauttimassa Suomen loppukesästä, jonka ihan pian jätän taakseni.

IMG_1086

Tänään treffailtiin hyvän ruoan äärellä. Lomalounas vaihtui lomalaisen kanssa vähän pidemmän kaavan herkutteluun. Oli kiva alkaa fiilistellä vapaita jo tänään, kun eilen sain suurimmaksi osaksi matkajutut valmiiksi. Vielä huominen töissä ja sitten voin heittäytyä ihan höhläksi. Unohtaa hetkeksi nää omat tutut ympyrät ja ihmetellä ihan uusia maisemia. Mulla onkin taas aika monta tuntia aikaa nollata ajatuksia ja ihan vaan olla möllöttää tekemättä yhtään mitään. Ihana ajatus.

IMG_1126

Kohta mä meen! Hassua miten nopeasti nää kuukaudet kului. Vastahan palasin Meksikosta ja ajatus tästä matkasta oli vielä ihan aluillaan. Nyt on taas laukut lähtövalmiina.. En osaa selittää tätä tunnetta. Se on se vapauden, odotuksen ja uteliaisuuden yhdistelmä. Ei malttaisi odottaa enää hetkeäkään.

IMG_1119

Mustavalkoinen mutta

Mutta on sana, joka tietyissä tilanteissa särähtää korvaan pahasti. Olisipa sitä ja tätä, mutta.. Mutta! Todellisuudessahan meitä rajoittaa tässä elämässä aika vähän. Kärjistettyä joo, mutta ihan oikeasti ainakin 90% meidän mutista on meidän omien mielten lukkoja. Pelkoa, epävarmuutta, epäuskoa ja haluttomuutta. Saavuttamattomat tavoitteet, unohdetut unelmat ja petetyt lupaukset. Olisko ne vaan tulosta siitä, että ei haluttu tai viitsitty etsiä keinoja niiden toteutumiseen. Raakaa ja mustavalkoista, mutta silti niin totta?

IMG_1049

Mutta jakaa meidän vaihtoehdot. On mahdollisuus ennen sitä ja sen jälkeen. Molemmat voi olla hyviä, mutta yleensä haaveista ja päämääristä puhuttaessa se ensimmäinen olisi meidän unelmissa parempi. Se joka valittaisiin, jos muttia ei olisi.

IMG_1027

Mä haluan elää mustavalkoisesti.  Haluan unohtaa kaiken, jonka edessä on mutta ja keskittyä siihen mitä sitä ennen on. Toteuttaa ne pöllöimmätkin päähänpistot ja uskaltaa elää joka päivä niin, etten hukkaa hetkeäkään. Jos haluan, etsin keinot ja löydän reitit. Muttia ei tarvita. Ehdottomuus pienissä hetkissä ohjaa isommassa virrassa oikeaan suuntaan, siitä oon 100% varma.

Minä

Elossa ollaan, vaikka aika hiljaista on täällä ollutkin. Kesä on mennyt tosi nopeasti ja välillä pysähdyn ihmettelemään mihin seitsemän kuukautta tätä vuotta 2014 on jo menneet. Ei sillä, että hurahtanut aika tuntuisi jotenkin menetetyltä. Päinvastoin. Tuntuu, että tähän vuoteen on jo nyt mahtunut käsittämättömän paljon kaikkea. Muutto, Meksiko, uusi  pieni rakas ihminen, seuraavan matkan suunnittelua, mökkireissuja, Helsingin kesää ja ihan vaan rentoilua ystävien ja perheen kanssa. Ja sitten ne kaikki isot ja pienet asiat, jotka jää rivien väliin.

IMG_0855

Blogihiljaisuuden aikana oon pohtinut paljon sitä mikä mut määrittää. Minkälainen on se Saara, joka täältä välittyy? Kuka olen mun perheelle? Miten mun ystävät mut näkee? Ja kuka mä sitten ihan lopulta olenkaan. Miten mä määritän itseni juuri nyt, tässä hetkessä. Löysin tällä viikolla vaatehuonetta siivotessa mun vanhoja päiväkirjoja. Niissä olin 15v. teini, joka angstasi koulua ja omaa epävarmuuttaan.

IMG_0974

Kuitenkin sieltä kaiken sen teinikuoren alta löysin sen saman Saaran, joka on nyt 28v. aikuinen (?) nainen. Jotenkin pysäyttävää. Ja ihanaa. Jossain noiden vuosien ja tämän hetken välillä kadotin sen Saaran hetkeksi. Olin hukassa, kuten varmaan ihan jokainen meistä jossain vaiheessa elämäänsä. Mutta nyt mä tiedän, että se on se aito Saara. Sellainen mä oon.. Tai tällainen:

1. Tunteellinen 

Blogin kautta muhun tutustuneetkin sen jo varmasti tietää. Saara elää tunteella hyvässä ja pahassa. Tunteet ohjaa mua ja niiden oikeanlainen kanavoiminen onkin mun haasteeni. Kuitenkin: ”Never regret anything that once made you smile”.

2. Sosiaalinen 

Kaipaan ympärilleni ihmisiä. Ystävät on mulle toinen perhe ja uskon ettei niitä koskaan voi olla liikaa. Vuosien kuluessa niistä rakkaimmat on juurtuneet osaksi mun elämää. Toiset taas on lähteneet ja uusien kanssa on löytynyt yhteinen sävel. Ennakkoluulottomuudesta haluaisin oppia pitämään kiinni. Välillä tuntuu, että oon liiankin luottavainen ja avoin. Toisaalta uskon, että sen minkä antaa saa myös takaisin. Aina ei ole helppoa olla positiivinen ja uskoa hyvään, mutta siitä ajatuksesta edes 70% eläminen tuskin satuttaa ketään. Haluan uskoa, ettei kukaan ole pohjimmiltaan paha. Maailma ja sen myrskyt on vaan muokanneet meidän toimintatapoja erilaisiksi. Kaikkia ja kaikkea ei tarvitse ymmärtää, mutta katkeruus on turhaa.

3. Optimisti

Murheita ja suruja on kaikilla, eikä niistä jokaista pysty aina unohtamaan. Kuitenkin aina on ne hyvätkin jutut. Ne söpöt oravat, jotka voi piristää sen synkimmänkin päivän, jos niillle antaa mahdollisuuden.

4. Järjestelmällinen

Tässä vaiheessa muutamat pidempiaikaiset ystävät varmasti hörähtää itsekseen. Tää on nimittäin piirre, joka aiemmin tuli esille vain osittain. Järjestelmällisyyden ailahtelevaisuus on varmaan ollut selkein merkki siitä, että en voinut hyvin. Hallitsin järjestelmällisyyden esim. töissä, mutta en kotona. Mitä pidemmälle mun muutos on edennyt, sitä laajemmalle tää on kuitenkin levinnyt. Työssähän saan toteuttaa tätä piirrettäni mielin määrin ja siellä se on tietyllä tapaa pakollistakin. Nyt se sama piirre korostuu myös mun yksityiselämässä ja kotona. Huomaan, että järjestelmällisyys ja järjestys tuo mulle turvallisen olon. Tunnen, että mun elämä on hallinnassa. Joskus ihmettelin miten päädyin tekemään työtä, josta nyt nautin. Enää en ihmettele.

5. Mietiskelijä

Pohdin ja analysoin välillä ihan liiallisuuksiin asti. Tämä piirre ja aiemmin todella heikko itsetunto oli tappava yhdistelmä. Vahvat tunteet ja ylianalysointi on myös melko rasittava combo. Haaveilen tasapainosta tunteiden ja ajattelevaisuuden välillä. Tavoitteena miettiä sopivasti järjellä, mutta kuitenkin säilyttää se välillä naiivi usko siihen, että sydän tietää.

Täällä mä oon siis mietiskellyt, vaikka en tekstiksi asti olekaan taas viikkoihin ajatuksiani saanut. Jotenkin haluaisin viedä blogia enemmän tähän suuntaan. Toki niitä arkisia pieniä juttujakin, mutta myös näitä mun analyysejäni. Tänne niitä on kiva tallentaa ja näin ne saa jotenkin omassakin päässä järjestykseen.

Mun siivet

Unelmat on mun turvapaikka. Lapsille haaveilu on ihan luonnollista. Niiden haaveita ei rajoita aikuisten todellisuus. Sellainen mäkin olin. Muistan, kun sain postikortin Tanskan kuninkaallisista. Siitä tuli mulle suuri aarre, koska mustahan tulisi isona prinsessa. Kunhan vain ensin saisin päätettyä kumpi prinsseistä kannattaisi valita. Haaveilin myös urasta mäkihyppääjänä ja sitä haavetta toteutinkin lumikolasta rakennetulla hyppyrillä.

Muistan, kun kuuntelin nukkumaanmenoajan jälkeen Joen Hallikaista (joo-o) ja haaveilin. Vähän vanhempana musiikki vaihtui, mutta se tapa fiilistellä jäi. Vieläkin eristän itseni musiikilla ja saatan helposti kuluttaa tunteja surffaamalla unelmasta toiseen. Aiemmin ajattelin, että se on pakenemista, mutta nyt se kuulostaa liian negatiiviselta. Saan unelmista ja haavehetkistä uskoa itseeni. Rohkeutta taistella sen eteen, että ne ihan hilkulla olevat unet muuttuukin tavoitteiksi ja osaksi mun elämää. Oli yksi isoimmista oivalluksista ymmärtää, että täähän on mun vahvuus. Kyky haaveilla isosti ja uskoa sokeasti ihan järjettömiinkin unelmiin on puskenut mua eteenpäin.

281847_10152434746668463_1200113554837956552_n

Oon huomannut kuinka mun toteutuneet haaveet seuraa tiettyä kaavaa. Ensin se on varovainen pilkahdus, jota alan varjella ja kasvattaa. Vähitellen se pieni haave kasvaa ja laajenee. Mitä isompi siitä tulee, sitä enemmän siitä tulee tavoite ja tarve. Alan etsiä mun ”oikeasta elämästä” vahvistusta sille, että voisinkin elää sitä unelmaa, ja kun sellaisen löydän alan toimia. Tää on osittain sitä, mistä oon aiemminkin kirjoittanut. Mietin, pohdin ja analysoin kaikessa hiljaisuudessa ja yhdessä pienessä hetkessä teen isoja ratkaisuja. Raivaan tilaa mun unelmille.

Ainahan unelmien toteutuminen ei ole täysin omissa käsissä. Yhdestä sellaisesta haaveesta pidin kiinni vuodesta toiseen. Niin pitkään, että ajattelin sen olevan mun ikuinen toive. Sellaisena se muovasi mua ja mun elämää. Sitten tuli päivä jolloin päästin sen omille siivilleen. En luopunut, mutta uskalsin antaa sen elää omaa elämäänsä. Ymmärsin, ettei sen toteutuminen ollut edellytys mun onnellisuudelle. Mun onni ei ollut enää minkään tai kenenkään käsissä. Ja mitä silloin tapahtui? Yhtäkkiä se olikin todellisuutta. Ei enää haave tai toive.

Mä uskon, että on haaveita, joiden eteen voi ja pitää taistella. Sellaisia, jotka ohjaa meitä elämässä eteenpäin ja avaa mahdollisuuksia uusiin unelmiin. On arkisia, ihan pieniä ja pinnallisiakin toiveita. Ja sitten on ne välillä ihan mahdottomilta tuntuvat unelmat, jotka opettaa heittäytymään. Haastaa unohtamaan tän todellisuuden ja toteutuessaan valaa uskoa siihen, että ihan kaikki on mahdollista. Näiden välistä tasapainoilua mun onni on. Haluan uskaltaa unelmoida isosti, löytää ne haaveet, jotka pystyn itse toteuttamaan, mutta pelottomasti uskoa myös niihin, jotka on vielä pilvissä.

Juhannusfiilistelyt

Juhannus tuli ja meni, mutta oli niin kivaa, että ei voi olla muistelematta. Torstaina mut noukittiin töistä kyytiin jo kahden aikaan ja siitä suunnattiinkin suoraan mökille Verlaan. Hauskat tyypit, sauna, järvi, hyvää ruokaa ja juomaa. Mitäpä muuta sitä ihminen vois enää kaivata?

IMG_0069

Mökkeiltiin torstaista sunnuntaihin ja ihan täydellisesti pääsi irti arjesta. Söin, join, nukuin ja nauroin. Ai niin ja uin! Ja seisoin päälläni! Oli kivaa olla ihmisten ympäröimänä ja ihan vaan hengailla.

IMG_0098

Vähän on ollut käynnistymisvaikeuksia juhannusloman jälkeen, mutta eiköhän tää tästä. Eilen piristi Skypet ihanien tyttöjen kanssa (mulla on maailman ihanin kummityttö!) ja tänän sai feeniks viimeistelyn ja värit. Huomennahan se onkin sitten jo perjantai.. Saan iltapäivästä kivoja vieraita, kun eno ja mummo tulee kylään.

IMG_0105

Hyvää huomenta

Tää on aika extremeä jopa mulle. Sunnuntai, kello on 7.07 aamulla ja tässä mä istun. Oon käynyt hölkällä, hakenut Allulta aamukahvin, kotijumpannut ja kokkaillut aamupalan. Sanoisin tehokasta, jos tää ei johtuisi taas yhdestä unettomasta yöstä. Positiivista kuitenkin, että sain eilen ja perjantaina kuitattua univelkoja, joten tavallaanhan aloitan taas niiden kanssa nollasta..? Ja nythän mulla on ensi yönä taas uniyö! Sopivasti maanantaita vasten.

IMG_0540

Vakavasti ottaen, eihän tää ole hyväksi tai hauskaa.. Jotain täytyy keksiä, koska kroppa alkaa reagoida jo nyt tähän unijojoiluun. Mahan kanssa oon taistellut jo muutenkin ja väsymys pahentaa myös niitä oireita. Mulla on omat epäilykseni syystä huonojen unien takana. Stressiä ei ainakaan tietoisella tasolla ihmeemmin ole. Hormonitoiminta sen sijaan taitaa olla vähän sekaisin.

IMG_0546

Tää on aihe, josta on kirjoiteltu paljon ja monissa blogeissa. Jossain välissä tuntui melkein muoti-ilmiöltä ja itse olin ehkä senkin vuoksi vähän skeptinen. Mitä enemmän aiheesta lueskelin, sitä enemmän se kuitenkin alkoi kiinnostaa ja lopulta päätin kokeilla itsekin. Oon siis popsinut keinotekoisia hormoneja 17-vuotiaasta lähtien lähes tauotta. Nyt halusin testata kuinka mun kroppani reagoi niistä luopumiseen. Uskon, että keho osaa huoltaa ja hoitaa itse itseään, jos sille annetaan oikeat rakennusaineet. Tän logiikan mukaan ylimääräiset hormonit ei voi olla kovinkaan hyväksi, jos haluaa kehonsa toimivan parhaalla mahdollisella tavalla. Viimeksi olin tauolla reilusti ylipainoisena, koska jännitin veritulppaa. Silloin mun elimistö oli varmasti muutenkin sellaisessa hälytystilassa, että hormonien muutosta tuskin muiden oireiden seasta erotti.

IMG_0554

Ihan niin ääripäähän en näissä uskomuksissani mene, että jyrkästi tuomitsisin kaiken keinotekoisen tai sanoisin etten koskaan enää käyttäisi mitään sellaista. Haluan kuitenkin testata miten tää vaikuttaa ja näkyy. Uskon, että nyt osaan myös lukea muutosta paremmin. Kuten aika monelle muullekin, yksi mun motiiveistani oli aikoinaan teini-ikäisen iho-ongelmat. Niitä mulla ei enää vuosiin ole ollut. Sen oon tosin oppinut puhtaamman ruokavalion myötä, että iho reagoi herkästi myös sisäisiin epäpuhtauksiin. Toistaiseksi mun iho ei ole protestoinut hormonitasojen muutosta mitenkään. Uskon, että ruokavalio auttaa siinä paljon. Ainoa ”oire”, jonka voin jotenkin yhdistää tähän muutokseen on unettomuus.

Voihan olla, että oon ihan hakoteillä tän analyysini kanssa ja unettomuus johtuukin ihan jostain muusta.. Mielenkiintoista kuitenkin seurailla miten ”oireet” etenee ja kuinka nopeasti keho pystyy palautumaan sille luonnolliseen tilaan. Mulla ei ole ollut ylimääräisten hormonien aiheuttamia ongelmia, mutta jännä nähdä katoaako jotain niiden aiheuttamia tiedostamattomia juttuja.