Ensimmäinen viikko

Ensimmäinen viikko uudessa kodissa tuli ja meni. Oon jotenkin ollut niin innoissani ja onnellinen, etten oo edes ehtinyt ihmetellä miten tänne ”jouduin”. Jopa aikaiset aamut junalle on tuntuneet kivoilta ja piristäviltä. Lahti on mun koti. Siitä oon paluun jälkeen entistä varmempi. Viikonloppuna sain kodin täyteen naurua ja tyttöjä. Sitä ennen ehdittiin mummon kanssa kierrellä huonekalukaupoissa ja istuskella kahvilla. Mun Fb-kirppikseltä ostama pöytäkin kotiutui sopivasti aamupäivällä ja shoppailukierroksella löydettiin siihen sopivat matot. Uudesta kämpästä on kuoriutunut mun koti.

DSC_0266

Sisustamisen ja junailun lisäksi oon ehtinyt kotiutua myös uudelle salille, joka löytyi ihan naapurista. Tänään pääsin pitkästä aikaa lenkille Radiomäelle. Sanokaa mitä sanotte, mutta Lahes on ihmisen hyvä olla. Ainakin Saaran!

Takaisin kotiin

Oon valitellut Lahti-ikävää rivien välissä ja suoraankin. Kävi niin, että ikävä vaan yltyi ja kesälomalla alkoi tapahtua. Ekan viikon hengailin kotikotona ja tokan perjantaina meninkin jo nukkumaan omassa kodissa Lahes! Isoja muutoksia, mutta just nyt parhaita sellaisia.

11403431_10153320057953463_1276482375774247328_n

Totuuksia

Maailma on täynnä totuuksia. Toiset niistä on yleissivistystä, toiset taas pienten joukkojen aarteita. Absoluuttisia ne on kuitenkin vain harvoin, jos koskaan. Ehdottomilla totuuksilla on surullinen tapa rajoittaa meidän maailmaa. Ne rajaa pois kaiken, mikä ei mahdu niiden luomaan todellisuuteen. Kapeakatseisuudesta oon saarnannut aiemminkin ja tuun varmasti vaahtoamaan aiheesta vielä monet, monet kerrat. Jokainen meistä siihen sortuu toisinaan. Vaan kuten kaikessa, ääripäät hirvittää tässäkin.

IMG_1173

Äidille

Oon vältellyt liian henkilökohtaisia aiheita blogissa. Kirjoittanut kierrellen ja kaarrellen. Valinnut sanani niin, että ne jotka tietää voi rivien välistä lukea mun elämän. Niin, että ne samat sanat voi kuitenkin olla toisille ”vain” ajatuksia. Yleistä pohdintaa ja oivalluksia. Oon avannut sydämeni, mutta samalla piileskellyt. Normaalia ja ihan tervetäkin. Jostain kumman syystä musta nyt kuitenkin tuntui, että haluan kirjoittaa yhdestä mun tarinan sivujuonesta tarkemmin täälläkin. Kai tää on samalla kirje. Kirje jonnekin kauas, mutta silti lähelle. Kirje mulle ja sille, jonka vuoksi oon.

1523197_10153268754213463_5869226411005611013_o

Puhun paljon mummosta ja papasta, enosta, serkuista ja ystävistä. En ikinä äidistä, isästä tai sisaruksista. Olin pitkään äiditön. Mun laskuissa 22 vuotta. Se on pitkä aika elää ilman äitiä, vaikka ikäväänsä ei myöntäisikään. Mikä sitten muuttui? Yksi pieni arkinen hetki ja lause. Hetki, jossa ymmärsin kuinka oikein se ikävä onkaan. En oo äiditön. Mullakin on varaäidin lisäksi ihan oikea sellainen.

Mulla on äiti, joka rakasti runoja ja lastaan. Mulla on äiti, jolle kerroin tarinoita pupuista ja oravista. Äiti, jolle ne tarinat ja minä oltiin täydellisiä. Ylpeä äiti, joka askarteli mitalin, kun jaksoin uida ison altaan päästä päähän. Äiti joka soitti pianoa ja luki satuja hiiristä, jotka matkusti maailman ympäri. Äiti, joka katsoo mua peilistä päivittäin perittyinä ilmeinä ja piirteinä. Mun äiti.

Kesä

Aika on syksystä lähtien rytmittynyt omituisen vahvasti vuodenaikoihin. En muista koska olisin kiinnittänyt niiden vaihtumiseen yhtä paljon huomiota. Nyt ”rajat” tuntuu jotenkin tosi vahvoilta. Toisaalta kivaa, koska fiilistelen kesää nyt ihan hölmönä.

IMG_1432

Toinen villiintynyt fiilis on mun kaipuu Lahteen. Nyt kun oon ollut pois taas kolme vuotta huomaan, että on mulla kotikaupunki vaikka vähän juurettomaks itseni välillä tunnenkin.

Mitä mä teen?

Tästä tuleekin Kanasalaatin ensimmäinen toivepostaus. Hassun juhlallista, mutta kivaa! Aiheena on mun tän hetken treenikuviot, jotka kieltämättä on viimeaikoina olleet blogissa aika piilossa. Juttu on ollut jemmassa, mutta nyt vihdoin sain sen aikaiseksi. Viime viikolla muutettujen kuvioiden ansiota varmaankin.

IMG_0451

Tavallaan mun treeniympyrä on nyt sulkeutunut ja kierros alkanut uudelleen. Aloitin säännöllisen salitreenin 2013. Ihan ensimmäinen saliohjelma oli koko kropan treeni perusliikkeillä. Yksijakoista ohjelmaa jaettiin ensin kolmeen ja myöhemmin neljään/viiteen. Liikkeet muuttui matkalla eristäviksi ja tekniikat korostui. Vaan nyt parin vuoden tauon jälkeen oli taas aika palata niihin yksinkertaisempiin jumppiin. Viime viikon ohjatuissa treeneissä katsottiin lähtötasot ja asetettin tavoitteet. Kyykky, kulmasoutu ja penkki jne. Perusjuttuja ja joka kerta sama treeni erilaisilla toistoilla. Lisää voimaa!

Tää uusvanha kuvio tuntuu nyt tosi hyvältä. Selkeitä ja ”isoja” liikkeitä. Rohkeutta painojen kanssa ja kiva rytmi jokaisessa treenissä. Viikottain raporttia valmentajalle ja kuukausittain treenit valvovan silmän alla. Hikikin tulee ja puuskututtaa. Periaatteessa yksinkertaisia muutoksia, mutta kuitenkin mielen ja motivaation kannalta niin isoja. Tänään viimeksi hymyilytti salilla. Mun juttu. Ja näköjään ”vahingossa” ollut jo kaksi vuotta.