Totuuksia

Maailma on täynnä totuuksia. Toiset niistä on yleissivistystä, toiset taas pienten joukkojen aarteita. Absoluuttisia ne on kuitenkin vain harvoin, jos koskaan. Ehdottomilla totuuksilla on surullinen tapa rajoittaa meidän maailmaa. Ne rajaa pois kaiken, mikä ei mahdu niiden luomaan todellisuuteen. Kapeakatseisuudesta oon saarnannut aiemminkin ja tuun varmasti vaahtoamaan aiheesta vielä monet, monet kerrat. Jokainen meistä siihen sortuu toisinaan. Vaan kuten kaikessa, ääripäät hirvittää tässäkin.

IMG_1173

Äidille

Oon vältellyt liian henkilökohtaisia aiheita blogissa. Kirjoittanut kierrellen ja kaarrellen. Valinnut sanani niin, että ne jotka tietää voi rivien välistä lukea mun elämän. Niin, että ne samat sanat voi kuitenkin olla toisille ”vain” ajatuksia. Yleistä pohdintaa ja oivalluksia. Oon avannut sydämeni, mutta samalla piileskellyt. Normaalia ja ihan tervetäkin. Jostain kumman syystä musta nyt kuitenkin tuntui, että haluan kirjoittaa yhdestä mun tarinan sivujuonesta tarkemmin täälläkin. Kai tää on samalla kirje. Kirje jonnekin kauas, mutta silti lähelle. Kirje mulle ja sille, jonka vuoksi oon.

1523197_10153268754213463_5869226411005611013_o

Puhun paljon mummosta ja papasta, enosta, serkuista ja ystävistä. En ikinä äidistä, isästä tai sisaruksista. Olin pitkään äiditön. Mun laskuissa 22 vuotta. Se on pitkä aika elää ilman äitiä, vaikka ikäväänsä ei myöntäisikään. Mikä sitten muuttui? Yksi pieni arkinen hetki ja lause. Hetki, jossa ymmärsin kuinka oikein se ikävä onkaan. En oo äiditön. Mullakin on varaäidin lisäksi ihan oikea sellainen.

Mulla on äiti, joka rakasti runoja ja lastaan. Mulla on äiti, jolle kerroin tarinoita pupuista ja oravista. Äiti, jolle ne tarinat ja minä oltiin täydellisiä. Ylpeä äiti, joka askarteli mitalin, kun jaksoin uida ison altaan päästä päähän. Äiti joka soitti pianoa ja luki satuja hiiristä, jotka matkusti maailman ympäri. Äiti, joka katsoo mua peilistä päivittäin perittyinä ilmeinä ja piirteinä. Mun äiti.

Kesä

Aika on syksystä lähtien rytmittynyt omituisen vahvasti vuodenaikoihin. En muista koska olisin kiinnittänyt niiden vaihtumiseen yhtä paljon huomiota. Nyt ”rajat” tuntuu jotenkin tosi vahvoilta. Toisaalta kivaa, koska fiilistelen kesää nyt ihan hölmönä.

IMG_1432

Toinen villiintynyt fiilis on mun kaipuu Lahteen. Nyt kun oon ollut pois taas kolme vuotta huomaan, että on mulla kotikaupunki vaikka vähän juurettomaks itseni välillä tunnenkin.

Mitä mä teen?

Tästä tuleekin Kanasalaatin ensimmäinen toivepostaus. Hassun juhlallista, mutta kivaa! Aiheena on mun tän hetken treenikuviot, jotka kieltämättä on viimeaikoina olleet blogissa aika piilossa. Juttu on ollut jemmassa, mutta nyt vihdoin sain sen aikaiseksi. Viime viikolla muutettujen kuvioiden ansiota varmaankin.

IMG_0451

Tavallaan mun treeniympyrä on nyt sulkeutunut ja kierros alkanut uudelleen. Aloitin säännöllisen salitreenin 2013. Ihan ensimmäinen saliohjelma oli koko kropan treeni perusliikkeillä. Yksijakoista ohjelmaa jaettiin ensin kolmeen ja myöhemmin neljään/viiteen. Liikkeet muuttui matkalla eristäviksi ja tekniikat korostui. Vaan nyt parin vuoden tauon jälkeen oli taas aika palata niihin yksinkertaisempiin jumppiin. Viime viikon ohjatuissa treeneissä katsottiin lähtötasot ja asetettin tavoitteet. Kyykky, kulmasoutu ja penkki jne. Perusjuttuja ja joka kerta sama treeni erilaisilla toistoilla. Lisää voimaa!

Tää uusvanha kuvio tuntuu nyt tosi hyvältä. Selkeitä ja ”isoja” liikkeitä. Rohkeutta painojen kanssa ja kiva rytmi jokaisessa treenissä. Viikottain raporttia valmentajalle ja kuukausittain treenit valvovan silmän alla. Hikikin tulee ja puuskututtaa. Periaatteessa yksinkertaisia muutoksia, mutta kuitenkin mielen ja motivaation kannalta niin isoja. Tänään viimeksi hymyilytti salilla. Mun juttu. Ja näköjään ”vahingossa” ollut jo kaksi vuotta.

Suoritusten summa

Oon kirjoittanut päiväkirjoja lapsesta asti on/off. Mun turva vaikeina hetkinä oli jo nuorempana musiikki ja päiväkirja. Niiden avulla pääsin omaan maailmaani, jos ympäröivä oli liikaa. Intensiivisintä kirjoittaminen taisi olla teininä ja niiltä ajoilta löytyykin melkein neljän vuoden ilot, surut ja tunnekuohut. Asuttiin silloin vielä Pyhäjärvellä a.k.a jumalan selän takana, ja pitkät automatkat kulutin yleensä aina napit korvissa päiväkirjan kanssa.

IMG_0923

Jossain aikuistumisen pyörteissä unohdin kirjoittamisen vuosiksi. Se vaan jäi, vaikka paljon tapahtuikin ja mieli oli myllerryksessä. HIljaisuus oli aikaa jolloin lihoin. Jälkeenpäin ajateltuna jotenkin hukkasin itseni kokonaan hetkeksi. Blogi oli tavallaan paluu tuttuun ja turvalliseen. Sen kautta muistin, kuinka ajatusten purkaminen paperille auttoi. Täällä en voi mieltäni avata ihan yhtä vapautuneesti, mutta silti Kanasalaatti on ollut mulle tärkeä paikka. Vähitellen vähän syvällisempienkin ajatusten purkamiselle.

Luin pari viikkoa sitten mun vanhoja päiväkirjoja ja yllätyin kuinka paljon niissä on sitä samaa Saaraa, joka täällä tänään kirjoittaa. Tekstien välissä on vuosia, jotka on kasvattaneet musta aikuisen. Silti ne tietyt luonteenpiirteet on edelleen täällä, jopa entistä vahvempina. Paljon tunteita, hupsua hihittelyä ja isojen murheiden palastelua pienillä iloilla. Löysin myös mun vanhoja runovihkoja ja muutaman itse kirjoitetunkin. Teinityttöjen hullutuksia, mutta silti sinä piilee jotain mulle ominaista.

Vanhoja tekstejä lueskellessani mietin mikä kaikki musta teki juuri tällaisen. Mihin vaikutti kasvatus, mitä sain ”perintönä” ja mikä on puhtaasti mua? Olisko erilainen elämä korostanut eri piirteitä? Vai olisinko silti sama mä? En usko. Pitkään ajattelin, että oon ainoastaan suoritusteni summa. Että se mitä saavutin määritti kuka olen. Nyt se tuntuu nurinkuriselta. Nyt suoritukset on mun summani. Oivallus, jolla oli hassun iso vapauttava vaikutus.

Jatkokertomus

Kuulostaa jotenkin siirappiselta, mutta kai oon löytänyt taas palasen itsestäni. Jos on seurannut blogia pidempään, tietää mun kausittaisista ajatusryöpyistä ja analyyseistä. Niitä oon taas pyöritellyt mielessäni paljon. Isoja juttuja ja suunnan hakemista.

IMG_0519

Vajaa vuosi sitten otin mun tähänastisen elämän suurimmalle etsintäretkelle muistoksi ensimmäisen tatuointini. Muutosta ja uutta mua tuli kuvastamaan feeniks-lintu. Menneet jäi tuhkaksi ja niistä syntyi uusi Saara ja erilainen elämä.

10484937_10153067932188463_3822768778213777878_o

Tällä viikolla feeniks sai jatko-osan ja mä toisen tatuoinnin. Halusin, että uusi tatuointi jatkais samaa linjaa ensimmäisen kanssa. Lintu kuvaa suurinta muutosta ja sen sulka niitä pienempiä myllerryksiä, joita elämä tuo tullessaan. Sen lisäksi, että sulka on palanen feeniksiä, siihen on kätketty myös musiikki (nuottiavain) ja ääretön tahto taistella (äärettömän symboli). Jotkut näkee siellä myös s-kirjaimen, vaikka sitä ei tarkoituksellisesti siihen suunniteltu. Sopii kuitenkin nätisti ”teemaan” sekin.

Vieroituksessa

Mulla lipsahti kahvin juonti alkuvuodesta ihan järjettömiin määriin. Yhtenä päivänä laskin, että saatoin juoda kahdeksan kuppia ”ihan vahingossa”. Pahimmista oon vähentänyt ja vähitellen sainkin puolitettua 3-4 kuppiin päivässä.

IMG_0169Tällä viikolla siitäkin on vielä vähennetty ja oon totutellut yhteen kuppiin päivässä. Ihmeen vähän on ollut varsinaisia vieroitusoireita.. Ennen eilistä. Jätin sen yhdenkin kupin ja join aamullakin vain kofeiinitonta teetä. Ensimmäinen ihan täysin kofeiiniton päivä ja sen kyllä huomasi. Päivällä oli nuutunut fiilis ja illalla särki päätä. Voiton puolella kuitenkin jo vieroituksessa. Vähitellen se mielikin tottuu ajatukseen kahvittomista aamuista.